Edellisestä skriivauksesta onkin vierähtänyt jo tovi. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että elämä täällä on ollut hieman arkisempaa ja rauhallisempaa kuin ensimmäisen kuherruskuukauden aikana. Arki täällä on silti täysin mukavaa elettävää. Siitä kiitos kuuluu myös onnettarelle, joka erinäisten sattumusten seurauksena johdatti minut asumaan samaan kämppään parin huippukämppiksen kanssa.
Kulttuuriin murtautuminen vaatii aikaa. Israelilaiset ovat usein hyvin ystävällisiä, mutta viime kädessä melko sisäänpäin lämpiävä kansa. Tämä sisäänpäin lämpiävyys on taannut olemassaolon, mutta ehkä maksanut myös jotain. Asumalla täällä (joskin vasta pari kuukautta) on alkanut ymmärtämään paremmin elämää täällä ja syitä miksi asiat ovat niin kuin ovat, toisaalta tämä ymmärrys on myös lisännyt hämmennystä joitakin asioita kohtaan.
Vaikka tässä toistankin itseäni, niin Israel on ihmeellinen maa. Isääni lainatakseni "Israelissa onnistutaan toteuttamaan mahdoton, mutta ei mahdollista." Tämä kuvaus sopii kuin finni teinin otsaan kuvaamaan Israelia. Pari päivää sitten päätimme kerätä asuntoomme kasaantuneet pullot ja viedä kauppaan. Kaupassa piti mennä palvelutiskille ja pyytää henkilöä ottamaan pullot vastaan. Rouva huutaakin tiskin takaa "Rega" eli hetki vain. Tämän hetken päästä hän saapuu epämääräinen paperilappu kädessään ja ohjaa meidät ahtaaseen väliin pienen pöydän ääreen ja alkaa laskemaan pulloja. Yhdessä sitten pällistelemme etikettejä löytääksemme pantin suuruuden kutakin pulloa kohtaan. Lopulta pienen säädön jälkeen laitamme pullot kassojen takana olevaan ostoskärryyn ja suuntaamme rouvalta saamamme paperilapun kanssa kassalle josta saamme käteistä lappua vastaan.
20% Israelin väestöstä on akateemisesti koulutettua, maailman 3. korkein luku. Maa jossa on huipputeknologiaa vaikka muille jakaa, ei osata kierrättää pulloja?! Täällä suurin teknologian kehittäjä on ollut armeija ja siihen liittyvät sovellukset. Jatkuva oman olemassaolon vuoksi taistelu onkin johtanut siihen, että monet päivittäiset käytännön asiat ovat jääneet kehittymättä samalla kun toisaalta ollaan maailman kärkeä aseteollisuudessa, mutta myös muilla tieteenaloilla kuten bioteknologiassa.
Täällä on myös tapana ostaa vesi kaupasta pullotettuna. Kampuksella oli häkki johon käyetyt muovipullot sai vapaaehtoisesti palauttaa uudelleenkäyttöä varten. No eräänä päivänä häkkiä ei näkynytkään. Kaveriltani kuulin, että kuulemma yliopiston piti alkaa maksamaan tästä palvelusta, joten se lopetettiin. Ja nyt palautamme tyytyväisenä muovipullomme sekajätteen joukossa kaatopaikalle. Aivan kuten tapahtuu kaiken muunkin jätteen kohdalla, paitsi paperin. Tosin me (minä ja pari kämppistä) nohevina vaihto-opiskelijoina emme juurikaan juo pullovettä vaan käytämme hanavettä ruoan laittoon ja suodatinkannuvettä juomiseen.
Surullista onkin, että täällä ei ympäristöstä välitetä tarpeeksi. Maa joka tarjoaa upean ja ihmeellisen luonnon ja vaikka mitä, raiskataan välinpitämättömyydellä. Tämä on asia, joka tulee räjähtämään kasvoille lähitulevaisuudessa, mikäli siihen ei puututa hyvin pian. Tämä jo ihan maantieteellisistä syistä, alueen pienuudesta johtuen.
Mielenkiintoista täällä on myös paikallisten suhtautuminen ulkomaalaisiin. Läntinen Eurooppa tuntuu olevan kovassa huudossa täällä. Tavallaan meitä pidetään hienohelmoina ja kermaperseinä samalla kadehtien eurooppalaista kulttuuria. Mennessämme ystäviemme kanssa yökerhoon saamme lähes aina erityiskohtelua vain siksi, että olemme ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita. Suomessa kröhöm.. jonon perälle vaan jos sinnekään. Vaikka puhunkin sujuvaa hepreaa jotenkin kummasti kielitaitoni rajoittuu englantiin tietyissä tilanteissa. Toissapäivänä menimme yökerhoon tällä Haifassa. Ja kuten monissa muissakin kerhoissa oli tässäkin 2 sisäänkäyntiä, kummallekin sukupuolelle omansa. Miesten sisäänkäynti oli täysin tukossa epämääräisen uroslauman notkuessa aidan toisella puolella kärkkyen sisäänkäyntiä. Jono?? Mikä se on?? Ja tyttöjen sisäänkäynti ammotti tyhjyyttään niin kuin yleensä. No menimme tyhmän näköisenä kysymään lontoon kielellä "että mikä sisäänkäynti tämä on?" (tyttöjen sisäänkäynnissä) ja ei aikaakaan kun alkoi perinteiset "mistä olette" -kysymykset ja olimmekin jo kassalla maksamassa sisäänpääsyä. Sisäänpääsystäkin melkein onnistuimme neuvottelemaan alennusta, kunnes viime kädessä hinta pompsahti takaisin normaaliksi. Elämällä täällä oppii väistämättä luovimaan itsensä paremmille apajille sekä kartuttamaan valkoisten valheiden kirjastoaan. Oiva maa siis supliikkimiehille ja naisille!
