maanantai 23. marraskuuta 2009

Karvaisia sieniä ja muuta mukavaa

Ihmeellinen maa tämä Israel. Pienen pieni pläntti ja nähtävää riittää vaikka millä mitalla. Löytyy erämaata, vesiputousta, pilvenpiirtäjää, biitsiä, pyhää kaupunkia you name it! Onnekseni olen päässyt myös hieman maistelemaan näitä Israelin hienouksia.
Kuollut meri on todella mielenkiintoinen paikka. Keskellä erämaata on jättimäisen järven näköinen tyyni vesiallas, jossa ei elä yhtään mikään. Erikoista paikassa on vielä se, että se on maailman matalin paikka. Noin 400 metriä meren pinnan alapuolella. Lähistöltä löytyy myös vesiputousta ja kuumia lähteitä, jotka tosin jäivät tällä reissulla näkemättä. Uiminen kuolleessa meressä on myös kokemus itsessään. Vesi kelluttaa hyvin tehokkaasti ja tavallinen uiminen onkin vähintään haastavaa jalkojen noustessa pintaan, hauskaa se tosin on. Vesi myös tuntuu erikoiselta, öljyiseltä ja maistuu äärimmäisen suolaiselta. Kädessäni ollut haava kirveni niin maan keleesti veteen mennessä, mutta reissun jälkeen haavan paraneminen oli huomattavasti nopeampaa. Kuollut meri onkin tunnettu terveyttä edistävistä vaikutuksistaan mineraalien ja mutahoitojen yms keinoin. Ja pitihän sinne muta-altaaseen itsekin hypätä. Kaveri pisti tosin paremmaksi ja työnsi päänsä sinne kokonaan!

Pohjois-Israel tarjoaa taas erilaista nähtävää. Golanin kukkuloilta löytyy luonnonpuistoja joissa pääsee patikoimaan ja kyttäilemään maisemia, kanjoneita, vesiputouksia ja sen semmoisia.

Aikataulumme oli tiukka ja varustuksemme turistimainen patikkaretkelle. Mutta käppäilimme lenkkarit mutaisena vesiputoukselle Yehudyan luonnonpuistossa. Vesiputous laski altaaseen jonka vesi oli ruskeaa ja jääkylmää. Varoituskylttien rohkaisemina päätimme pulahtaa veteen. Kivet olivat liukkaita ja paikka todellakin oli kylttien mukainen "omalla vastuulla" tyyppinen. Kaverin näyttäessä mallia uimme vastarannalle ja takaisin, matkaa kertyi huikeat 20-25m!

Jerusalem oli erittäin mielenkiintoinen kokemus ja nähtävää jäi vielä uusintavisiiteillekin. Mutupedian mukaan kaupunki sijaitsee noin 760m korkeudessa ja ilma olikin viileää. Yöllä tuli oikein kylmä, vaikka oli takki päällä! Vanha kaupunki tarjosi mielenkiintoista ilmapiiriä juutalaisten, kristittyjen ja muslimien jakaessa pyhät paikkansa vieri vieressä.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia oli poliisi-sotilas -parivaljakot. Poliisi pitää järjestystä yllä ja tarpeen vaatiessa rynnäkkökyväärin aseistettu sotilas tarjoaa tulitukea ja suojelusta poliisille. Vain Israelissa? Pelkoa en tuntenut, mutta nämä parivaljakot pistivät miettimään olemassa olollaan. Itkumuurilla tuli myös käytyä ja nähtyä transsin omaisessa tilassa olevat äärijuutalaiset rukoilemassa ja keinumassa muurin edessä. Aidot naurunpyrähdykset koimme kadulla kävellessämme. Näimme jotain mieleenpainuvaa. Joukko mustiinsa pukeutuneita ortodoksijuutalaisia käveli ohi soittaen kännykällä ja tanssien Usherin Yeah -kappaletta (http://www.youtube.com/watch?v=NiXbRBS5Z58). Tilanteessa oli niin suuri kontrasti ääriuskovaisten tanssiessa popmusiikin tahtiin. Uskontojen lisäksi Jerusalem tarjoaa myös yllättävän menevää yöelämää joka vetikin mukanaan aina pikkutunneille asti. Pisteenä i:n päälle saimme taas kokea jotain erikoista. Kävimme syömässä "spagettim" nimisessä ravintolassa pasta-annokset. Kaverin annoksesta löytyi karva. Hetken epäröityään ja kehoituksieni rohkaisemana kaveri päätti mainita asiasta tarjoilijalle. Leukamme kolahtivat lattiaan tarjoilijan vastatessa "you're propably not gonna believe me but here is from the mushroom". Tarjoilijan tuodessa laskua esitimme epäilyksemme asiasta ja tarjoilija lupasi etsiä karvaista herkkusientä, jota ei ihme kyllä löytynyt. Joten Jerusalemissa älkää menkö Spagettim ravintolaan. He eivät sheivaa sieniään!

Ps. Facebookissa lisää kuvia..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti