Pari sanaa paikallisesta kulttuurista ja elämäntavoista

Jos haluaa päästä helpolla, ei Israel ole oikea paikka asumiseen tai oleiluun. Jos haluaa haastetta ja sisältöä elämään niin Israel on oikea paikka. Israel on maa jonka väestö on kasvanut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana noin kahdesta miljoonasta 7,4 miljoonaan asukkaaseen. Kasvunopeus on siis ollut aivan käsittämätön. On suorastaan ihme kuinka kehittynyt maa Israel on huomioon ottaen em. faktan. Kasvuvauhdilla on ollut myös epäsuotuisat vaikutuksensa. Kaikki kehitys ei ole pysynyt vauhdissa mukana. Israelin huipputeknologia on maailman kärkeä (omat satelliitit, ydiase jne..), mutta esimerkiksi kierrätys ja ympäristön suojelu elämäntavoissa on esimerkiksi Suomea n.20 vuotta jäljessä (tämä siis oma empiirisiin havaintoihin perustuva arvioni). Roskien lajittelu on täällä tuntematon käsite. Muoviroskaa täällä eläessä syntyy väkisin ja paljon. Kaikki pakataan muoviin ja muovipusseihin ja lopulta roskiin.

Isoveli-pikkuveli -suhde yhdysvaltojen kanssa näkyy täällä myös selkeästi. Maa on rakennettu autoja varten. 50 000:n asukkaan kaupungista löytyy useampiakaistaisia suuria teitä ja autot pörräävät joka puolella. Pyörätiet ovat jääneet toistaiseksi minulta näkemättä, vaikka muutamia polkupyöriä siellä täällä näkyykin.

Ihmiset täällä ovat lämpimiä ja auttavaisia, paitsi silloin kuin auttaminen kuuluu heidän työhönsä. Tämä siis kärjistäen. Esimerkiksi kun pyydän apua ohikulkijalta tai koulukaverilta, on suhtautuminen erittäin ystävällistä ja auttavaista lähes poikkeuksetta. Asiakaspalvelutilanteessa taas saa usein tottua nyrpeään naamaan ja käden heilautukseen "ei kiinnosta". Tämä ei tosin ole sääntö ja olen saanut esim. busseissa ja toimistoissa myös erittäin hyvää palvelua. Delegointi on myös hyvin tyypillistä täällä. Kukaan ei oikein tahdo ottaa vastuuta ja usein saakin juosta toimistosta toimistoon. Elämä täällä opettaa ja pakottaa tietynlaiseen luovimiseen. Jos haluaa saada asioita hoidettua täällä on pakko turvautua valkoisiin valheiin ja harmaaseen alueeseen. Esimerkiksi jos tiedät, että pitää hoitaa jokin asia tietyssä paikassa voit varautua etukäteen ja sanoa puhuneesi jo jonkun kanssa asiasta, vaikka et olisikaan.

Konkreettinen esimerkki asioiden hoitamisesta: Yritin selvittää saako heprean alkeiskurssin jatkokurssista opintopisteitä. Menin rakennukseen, jossa henkilökunta sijaitsee. Yllättäen vastuussa oleva henkilö on ulkomailla ja juteltuani toisen opettajan kanssa saan neuvon mennä toimistoon. Jonotan 20min toimistoon josta saan vastauksen "en tiedä" sekä vastuuhenkilön sähköpostiosoitteen. Lähetän sähköpostia vastuuhenkilölle. Ei vastausta heti -> lähetän saman postin seuraavana päivänä uudestaan ja saan vastauksen, että hän ohjasi postin toiselle henkilölle joka vastaa vaihto-opiskelijoiden asioista. Tiedän tämän henkilön entuudestaan ja hän ei lue sähköpostejaan saatikka vastaa niihin. Näinkin yksinkertaisen asian selvittäminen voi siis viedä päiviä tai jopa viikkoja sekä vaatia paljon turhaa työtä. Toinen esimerkki. Kahden viikon taistelun jälkeen olen löytänyt 3 itselleni sopivaa kurssia joille haluan rekisteröityä. Soitan vaihto-opiskelijoista vastaavalle (vov) hlölle ja hän sanoo, että tarvitsen vahvistuksen "academic advisor":ltani sekä ehdottaa minua hakemaan jonkin lomakkeen, jolla asian voi hoitaa. Tiedän tämän olevan hidasta ja hankalaa joten soitan academic advisorille ja pyydän lähettämään vahvituksen sähköpostilla vov:lle ja asia hoituukin näppärästi. Tämän jälkeen soitan takaisin vov:lle ja kysyn saiko hän vahvistuksen. Kyllä. No, tänään huomaan, että minut on rekisteröity kursseille, mutta väärille kursseille!!! Nimenomaan sanoin vov:lle, että olen muuttanu kurssejani ja olen lähettänyt hänelle listan uusista kursseista. Ja yllättäen tällä hetkellä vov ei vastaa puhelimeen :)

Tämmöistä on byrokratia Israelissa. Tiesin tämän entuudestaan, mutta jälleen on täysin eri asia tietää jotain kuin kokea se. Mutta aurinko paistaa täällä ja ruoka on hyvää. Elämä on hankalaa, mutta antoisaa ja mielenkiintoista!

Alkusäätöä ja orientoitumista

Ilokseni olen saanut kuulla, että joku on jopa lukenut tätä blogia. Siispä kirjoitan hieman lisää. Muistini on sen verran kehno, että en oikeastaan muista mitä kaikkea on tullut tehtyä ja mitä on tapahtunut, joten raapustelen jotain katkelmia. Alkuhan on varmaan aina vaikeaa ja niin oli minullakin. Tosin uskon, että vaikeampaakin olisi voinut olla, tunsin paikallista kulttuuria hieman etukäteen. Luonnollisesti on eri asia tietää kuin kokea.

Ikävintä ensimmäisinä päivinä oli yksinäisyys. Eikä siinä vielä kaikki! Piti kyyhöttää ensimmäinen viikonloppu lähes yksin ilman nettiä!! Aijai.. Täälläpäin kun sapatti tulee, lähes kaikki paikat on kiinni ja bussit ei kulje. Haifa (jossa siis olen) taitaa olla ainoa kaupunki jossa bussit kulkevat joten kuten myös sapattina. Joten olin täällä loukussani ilman tekemistä ja tietoa missä on mitäkin. Vähän kurjalta tuntui, muistuttelin vain itselleni, että kyllähän se tästä vielä iloksi muuttuu. Ja niinhän tässä on alkanut tapahtua.

Uudessa maassa kaikki on uutta. Kaupassa käynti vaatii oman opettelunsa. Ostosten tekoa vaikeuttaa se, että en vielä osaa lukea hepreaa joten purkin sisällön saa selville vain arvaamalla tai kysymällä. Mutta pikkuhiljaa alkavat pitaleivät ja hummukset löytyä kaupan hyllyltä ja voin kertoa että hyvää on! Samoin tuoreet vihannekset ovat täällä myös herkullisia.

Kävin pyörimässä Hadar:ssa torilla. Sieltä löytyy ihan kaikkea: räätäliä, vihanneksia, lihaa, hedelmiä, vaatteita, kippoja ja kulhoja you name it. Hinnat ovat hyvin edulliset, tosin laatu kulkee hinnan kanssa käsi kädessä, mutta vaihto-opiskelijalle tarjonta on juuri sopivaa. Ostinpa lakanasetin 12eurolla, joka on "täyttä puuvillaa". Nojaa taitaapa olla synteettistä sitten kuitenkin, mutta enköhän pärjää. Nahkainen pieni rahapussukka irtosi 4 ILS:llä (alle euron). Ostin vielä hedelmiä, mausteita, siemeniä ja ruokatarvikkeita. Olisipa pitäny ottaa kuva notkuvista vihanneskojuista, mutta otin vain seuraavan kuvan. Torialue on todella laaja. 3 pitkää samansuuntaista katua kojuineen ja putiikkeineen. Kuvasta näkee vain ripauksen...

Myös uusia kavereita on alkanut löytyä. Kuten yksi uusista kavereistani asian ilmaisi. Sosiaalinen verkosto noudattaa lumivyöry-efektiä. Tiistaina täällä järjestetään tapaaminen vaihto-oppilaiden kesken, joten siellä varmasti löytyy vielä lisää uusia tuttavuuksia. Yleisesti ottaen Israelilaiset ovat hyvin avoimia ja välittömiä. Ihmisiin tutustuminen on täällä helpompaa kuin suomessa, tosin näin se taitaa olla lähes joka puolella maailmaa.

Haifa on rantakaupunki ja vaikka talvi tekee tuloaan on ensi viikoksi lupailtu rapsakkaa 34 tselssiusta plusmiinus pari astetta. Alin lämpötila pyörii siinä mukavasti parin kympin tienoilla.

Rantakaupunki tarkoittaa luonnollisesti sitä, että biitsi löytyy. Valitettavasti meni useampi päivä ennenkuin pääsin nauttimaan hiekkarannasta, mutta parempi viikon päästä kuin ei milloinkaan. Huom. Ilmeestäni huolimatta kädessäni oleva falafel-pita oli todella maukas!

Näkemisen arvoinen paikka Haifassa on ehdottomasti Bahai Garden. Mielettömän upea puutarha merinäköalalla ei jätä kylmäksi. Paikan rakentaminen on maksanut vaatimattomat 250 miljuunaa USD. Ja kaikki raha tulee lahjoituksina. Paikalla työskentelee muistaakseni 100 puutarhuria ja sen kyllä huomaa. Paikan päällä saa myös ilmaisen opastetun (heprean kielisen) kierroksen, joka päättyy paikan pienessä elokuvateatterissa näytettävään esittelyvideoon. Missään ei myöskään näy / tuputeta uskonnollisuutta. Puutarha on enemmänkin esteettisiä kuin uskonnollisia arvoja korostava ja sopii siten kaiken karvaisille tallaajille. Alla olevasta kuvasta näkee pätkän paikasta. Nenäni osoittamassa suunnassa aukeaa merinäköala.

Urheilun harrastaminen on täällä hyvin hoidossa. Kampuksella sijaitsee upea uimala olympiamitat täyttävällä sisäaltaalla ja pienemmällä ulkoaltaalla. Opiskelijoille tämä luksus on ilmaista! Myös edullista kuntosalia löytyy. Yliopistossa voi myös suorittaa kaikenmaailman urheilukursseja tanssista jalkapalloon. Ja käsittääkseni jotakin urheilukursseja pitää myös suorittaa tutkinnon saavuttamiseksi. Tästä voitaisiin Suomen maassa ottaa mallia. Haifassa on myös aika hyvä kiipeilykeskus johon tuli ostettua Martinin kanssa puoliksi 10:n kerran kortti.

Ajattelin myös kokeilla onneani yliopiston korisjoukkueen valinnoissa, vaikka tuskin minulla on sinne asiaa. Onneksi täällä pelataan korista myös puulaakitasolla, joten sitä aion myös vääntää täällä talven mittaan.

Muuta en tällä erää keksi. Jos jaksoit tänne asti lukea, Onnittelen!

Näin kaikki alkoi

7-8.10.2009

Helsinki-Vantaan lentokentällä lähtöselvityksen vaaka näyttää yllättäen 1,5kg ylipainoa. Siinä sitten sullon matkustamoon menevään ylipakattuun laukkuun 1,5kg lisää välttääkseni sakot. Matkustamoon saa viedä sen 8kg, mutta sitä ei koskaan punnita joten vien tyytyväisenä noin 13kg.

Saavuin noin klo 2:40 paikallista aikaa Ben Gurionin lentokentälle Tel Aviviin. Matka oli melko väsyttävä. Kone lähti Helsinki-Vantaan kentältä 20:45 Riikaan, jossa olin noin tunnin päästä. Riikassa odotin pari tuntia Tel Aviviin lähtöä. Lento Riikasta Tel Aviviin kesti noin neljä tutnia. Nukkuminen jäi käytännössä väliin viime yönä, vaikka olin varautunut korvatulpin ja silmälapuin. Huom. mikäli lennät Air Balticilla kannattaa varautua siihen, että kaikki tarjoilu on maksullista myös reittilennoilla. Tästä harmistuneena vieressäni istuva venäläinen? mies hakee mukilla vessasta vettä.

Matkalaukut tulivat ehjänä perille ja rahan vaihtokin onnistui, tosin vaihdoin turhaan kaikki euroni lentokentällä huonolla kurssilla.. Väsyneenä suunnistin ulos lentokentältä Amal –yhtiön taxiin. Taxi on minibussi joka vie useamman henkilön kerralla samaan suuntaan. Matka Tel Avivista Haifaan yliopistolle kesti reilut pari tuntia ja maksoi 68ILS, noin 12-13€. Saamistani ohjeista poiketen kuski ei suostunut odottamaan pääportilla jotta saan avaimen kirjekuoressa ja viemään minua perille, joten jäin portille. Kuski jopa hermostui minulle ja kutsui minua röyhkeäksi. Paikallista kulttuuria hieman tuntien vastailin napakasti, mutta kohteliaasti takaisin enkä ollut moksiskaan. Portilla oli ystävällistä väkeä ja tarjosivat kahvitkin. Lopulta vartija vei minut autolla matkalaukkuineni asunnolleni. Suomalaiseen laatutasoon tottuneena asuntoa voisi kutsua melkoiseksi lääväksi. Seinät ovat kellastuneet liasta ja tahroista ja keittiökin on melko kammottava. Toisaalta kaikkeen tottuu eikä likaisuus minua kamalasti häiritse. Tosin asuntoja remontoidaan koko ajan ja oletettavasti myös nämä asunnot kokevat kasvojen kohotuksen pian. Ehkäpä jos pitäisi asua pitempään tällaisessa asunnossa, joutuisi asenneruuvia vääntämään vielä avarakatseisempaan suuntaan. Laatu vastaa aikalailla Bangkokin halvimpia hostelleja.

Asunnolla kävin virkistävässä suihkussa ja nukuin muutaman tunnin. Tässä vaiheessa tuntui niin oikealta ratkaisulta ottaa oma tyyny mukaan. Unien jälkeen lähdin suunnistamaan kohti Kansainvälisten asioiden toimistoa, joka löytyi lopulta muutamien kyselyjen ja helteessä hikoiltujen askelten jälkeen. KV-toimistossa palvelu oli erittäin ystävällistä ja auttavaa. Ystävällinen virkailija haki minulle heti lasillisen kylmää vettä, mikä helpotti olo kummasti. Toimistossa sain selviteltyä paperiasiat ja tilisiirtokin oli tullut perille ja kaikki oli ok. Tämän jälkeen tapasin Danielin, joka opasti minulle alueen paikkoja kartasta näyttämällä. Lisäksi kävin allekirjoittamassa jonkin asuntoon liittyvän lappusen.

Kellon lähestyttyä yhtä iltapäivällä alkoi nälkä tuntua näössä. En ollut syönyt käytännössä mitään, joten suunnistin Mandarin nimiseen ruokapaikkaan syömään pasta-annoksen noin kuudella eurolla. Ei ollut häävi mutta nälkää helpotti ja olo parani.

Tämän jälkeen lähdin Bussilla etsimään Selcom:n toimipistettä jossa voisin ladata rahaa prepaid kännykkäliittymään. Kyselyjen ja harhailujen jälkeen päädyin isoon ostoskeskukseen, Grand Canyoniin. Sieltä löytyi toimipiste ja lataus onnistui. Pyörin vielä kaupoissa ja ostin supermarketista vähän ruokaa ja saippuaa sekä kävin syömässä dönerikeput. Paluumatkalla jäin liian myöhään bussista ja taas tuli ylimääräinen hikinen suunnistusharjoituskilometri käveltyä.